Runoutta

Olipa kerran raha

Aikamoinen, sanoi herra Paha.

Hän oikein rahaan ihastui,

ihan silmänsä siinä kirkastui.

Kätensä ja jalkansa hän rahaan iski,

väliin ei ehtinyt edes naapurin piski.

Sitten paikalle asteli herra Hyvä.

Näpit irti! Kuului ääni syvä.

Se on Hyvä! huusi kurre kulman takaa,

Paha säikähti ja alkoikin äkkiä rahaa jakaa.

Siitäs sait! naurahti Hyvä pilkaten

ja jatkoi matkaansa iloiten.

Vaan Paha tästä pahan kerran suuttui,

niin että melkein mustaksi muuttui.

Tämän mä kostan! Vannoi hän,

ja laittoi yllensä kaavun hämäävän.

Ei häntä  enää kukaan tunnistanut,

Aivan kuin olisi rahaksi muuttunut.

Matkaan lähtti Paha hymyillen,

Sanoi: Sitä herra Hyvää mä kestä en!

Vaan suunnitelmani tää on:

Hankin rahaa täyteen kukkaron.

Sitten meen ja Hyvän ovelle maastoudun,

koputan, ja rahaksi mä muokkaudun.

Silloin Hyvä minut taskuunsa nappaa,

Ei voi hänkään rahaa vastustaa!

Sitten voin kaikille todistaa,

että Hyväkin rahaa vaan itselleen halajaa!

Ei Hyvä tästä suunnitelmasta tiennyt edes alkua,

saati sitten ovelaa naamiota.

Pahan ansaan hän pahasti lankesi,

oven avasi ja kolikon suuren huomasi.

Otti rahan käteensä ja mutisi:

Jollekin köyhälle tää kai kuuluisi.

Taidan sille viedä lantin tän,

ja nähdä surun suuren vähenevän.

Vaan Paha silloin huusi taskusta:

Kiinni jäit! Ja vielä itse teosta.

Näin annoit pois hyvyydestäs viimeisetkin rippeet,

sen varasti nuo suuret kolikot litteet.

Nyt voit sä saman tien antautua,

Ja Pahan antaa mielees tunkeutua.

Mut naapurin Heikki kuuli kaiken tän,

ja sanoi: Luulis Pahan jo häpeävän!

Hyväähän Hyvä tuolla teollaan tarkoitti,

Pahaa sillä pelkästään karkoitti.

Painu sinä Paha kotiisi murjottamaan,

Ja vaikka vähän rahaa lahjoittamaan.

Sillä rahaa on molempia, hyvää ja pahaa,

mutta kyllä se hyvä aina voiton takaa.