Rahakaan ei säily ikuisesti

Uskoisin, että jokaiselle tulee joskus matti kukkaroon. Ja täytyyhän bloginkin joskus päättyä. On siis aika sukeltaa lopullisen arvioinnin maailmaan ja pohtia sitä, mitä tässä on oikein kirjoitettu.
 Blogin tekemisessä hauskinta on ollut yrittää pohtia uusia merkityksiä ja näkökantoja yleisesti tylsiksi ja arkisiksi leimatuille asioille. Tätä olenkin pyrkinyt korostamaan blogipostauksia väännellessäni kuluneen puolen vuoden aikana. Mielestäni rahan eri merkitykset tulevatkin esille blogia lueskellessa (ainakin jossain määrin). Blogin kirjoittaminen on tietyssä mielessä ollut hieman työlästä, mutta uusien ilmauksien ja tulkintojen keksiminen on aina vänkää. Erilaisten tekstien (esim. runo, arvostelu, tarina...) kirjoittaminen toi työskentelyyn omat haasteensa: jokainen teksti täytyi kirjoittaa ns. puhtaalta pöydältä, ilman edellisten tekstien hyödytämistä.
 Blogi-tyyppinen hajautettu päättötyömalli toimi mielestäni oikein hyvin. Kirjoittaminen on huomattavasti rennompaa kun tietää, että kaikkea ei tarvitse tehdä yhdellä kertaa. Toinen mainitsemisen arvoinen (todellakin) seikka on se, että jos yksi postaus on huono, ei koko työ kaadu samalla kertaa.
  Työn aikana olen oppinut korjaamaan ja arvostelemaan omaa kirjoittamistani paremmin, sekä palautteen myötä saanut paljon hyödyllistä tiettyjen tekstilajien kirjoittamiseen liittyvää tietoa ja vinkkejä. Tekstien kehittäjänä käytän nyt selkeämpää ja verbaalisesti rikkaampaa kieltä, joka on sulavampaa ja helppolukuisempaa kuin ennen. Juuri pohtiminen on ollut olennaisessa asemassa em. asioiden kehittämisessä.
  Työ kokonaisuudessaan on onnistunut vaihtelevasti. Ehdottomasti heikoin lenkki postauksieni kirjossa on arvostelu Abban kappaleesta Money Money Money. Kyseisen tekstin tein liian äkkiä ilman riittävän huolellista oikolukua, mikä käykin ilmi heti arvostelun alkumetreillä. Toisaalta kyseinen kömmähdys oli itselleni koko päättötyön opettavaisin teksti. Paras postaukseni on varmaankin kuvaesittely, tosin näin jälkikäteen olen löytänyt siitäkin useita kohtia, jotka tahtoisin kirjoittaa toisin. Kokonaisuudessaan postaus on kelvollista luettavaa, mutta kaukana mestarillisesta kultakynäkirjoitelmasta. Arvosanaksi antaisin ehkä 8 1/2.
  Raha ajatellaan yleisesti hyvinkin konkreettisena asiana jolla ostetaan ruokaa ja asutoja, mutta blogissani se konkretisoituu eniten vaikuttamisen välineenä, ei niinkään kuluttamisen. Toivon myös, että blogi on avannut lukijalle sanan myös hieman pintaa syvemmältä. Ainakin itse olen alkanut suhtautua rahaan enemmänkin vaikuttajana kuin maksuvälineenä. Tämä on ollut huomattava muutos, sillä ennen tätä työtä en olisi ikinä tullut ajatelleeksi rahan todellista merkitystä, joka täytyykin kolikosta kaivamalla kovertaa (toisin sanoen pohtia). Raha tuntuukin nyt ehkä arvovaltaiselta poliitikolta, jota kaikki tottelevat. Samalla raha on myös neuvonantaja joka ohjaa tekemään oikeanlaisia valintoja, tai isä joka vahtii, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Jos isää ei näy vahtimassa, kaikki ei välttämättä suju.
 

Rahakkaan kirjava henkilökuva (+kirjaesittely)

Luin Arto Salmisen romaanin Kalavale - kansalliseepos.
Kirja on hyvin vahvasti tosi-tv:tä ja kapitalismia kritisoiva, ja liittyy täten ainakin jollain tasolla myös rahaan.
Kirjan tärkeimmät henkilöt ovat  tv-tuottaja Hanski, hänen yrityksensä myyntijohtaja Kasperi ja Hanskin nasiystävä Oona. Hanski ja Kasperi laittavat pystyyn täysin uudenlaisen tv-sarjan, Auschwitzin, jossa Oona on juontaja. Sarja on todella raaka ja röyhkeä, jotta katsojaluvut saataisiin mahdollisimman suuriksi (niin myös tapahtuu). Sarjan käynnistyessä kirjassa alkaa tapahtua, ja juoni vie lukijaa hurjaa kyytiä eteenpäin. Harvinaislaatuisempi kertojanvaihtelutekniikka (joka luvussa eri henkilö toimii kertojana) toimii loistavasti.
   Kirja on mainio tuotos, vaikkakin teema on liian näkyvästi esillä. Kalavaleessa tapaa jatkuvasti uusia sivistysanoja, joka tekee lukemisesta hupaisaa. Itse tosin olen sitä mieltä, että kirjassa kiroillaan liikaa.

Muutama pätkä kirjasta:

"-Toinen oli ammatiltaan Senior Manager Enterprise Applications ja toinen Executive Interface Specialist. Hyvärisen titteliä kukaan ei tiennyt, eikä se viisasta olisi ollutkaan."

"-Jos sulla on tarvetta puhua asiasta jonkun kanssa, niin sano että Auschwitzin hinnoittelurakenne on kokonaisekonomisesti profiloitu.
-Hinnoittelurakenne?
-Niin. Tai ei sittenkään. Sano mieluummin hinnoittelustruktuuri."

"-Ei niille ikinä ole luvattu mitään. Niille on vain valehdeltu. Ei ne tiedä mitä tarkoittaa kun luvataan, että ei luvata. Ei ne tiedä, että totuudella voi valehdella."

"Hyvärisen oli valtakunta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti. Isän oikealla puolella istui Senior Manager Enterprise Applications. Sieltä se oli tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita."

Henkilökuvaan valitsin Hanskin.
Fisu-Hanski, Kyösti Hannukkala on kirja päähenkilö, arviolta noin 70-vuotias rikas takavuosien tv-kuningas jonka lähes kaikki suomalaiset tietävät. Hän asuu suuressa talossa Munkkiniemenrannassa, pitää aina mustia laseja päässään ja on kaljuuntunut. Hän itse paheksuu tuottamansa sarjan raakuutta, ja on muutenkin kujalla nykyajan terminologiasta ja toimintatavoista. Hanski tuntee kuolevansa pian, ja tekeekin testamentin läheisilleen. Hän  pitää suurimman osan ajatuksistaan sisällään, eikä huomauttele muiden vääristä teoista. Hän ei tunnu edes pahemmin välittävän siitä mitä muut tekevät, vaan tyytyy jakelemaan neuvoja läpi kirjan. Hanski onnistuukin ovelasti ohjailemaan muita henkilöitä haluamaansa suuntaan, hän pohtii kaikki asiat hyvin valmiiksi etukäteen. Vaikka Hanskiakin huiputetaan Auschwitzin suhteen, on hän silti koko kirjan viekkain henkilö.

Ystävyyden valuutta

Viktor istui baarissa. Hän mittaili laihan lompakkonsa paksuutta, ja tilasi toisen oluen. Baarimikko katsoi ensin epäillen Viktoria, mutta alkoi sitten kaataa olutta likaisesta hanasta haikea ilme kasvoillaan. "Sinun pitäisi lopettaa tämä baarissa juominen ja hankkia kunnon työpaikka!" hän mutisi, ja syystäkin. Viktor, oikealta nimeltään Viktor Vasiliev, kuului koko kaupunkipahasen köyhimpään kastiin. Hänellä ei ollut työtä, ja pääasialliset tulonsa hän sai lainaamalla rahaa hyvältä ystävältään Andrey Gorokovilta, joka oli rikas liikemies. He olivat tunteneet toisensa yli 30 vuotta. Andrey oli rikastunut laittomilla yrityskaupoilla, mutta paikallinen poliisi ei ollut vaivautunut asiaa tarkistamaan. Andrey oli nimittäin koko Siperian poliisilaitoksen suurin rahallinen tukija (tosin hiljainen sellainen).

  Pian Andrey asteli sisään baariin, ja istahti Viktorin viereen. "Terve Vikke! Kuinkas kulkee?" hän tervehti. "Nooh, tässä menivät viimeiset ruplat", Viktor sanoi ja osoitti tyhjää oluttuoppia. "Ei sinulta liikenisi vielä paria lanttia iltapalaan? Olen yrittänyt hakea töitä, mutta kuten tiedät, kukaan ei halua palkata minunlaistani kastitonta roskakasan asukkia", hän huokaisi surullisena. "Älä huoli, kyllä minulta aina parisataa ruplaa saa. Velkasi on sitten yhteensä suunnilleen kymmenentuhatta ruplaa ja pikkaisen päälle. Maksa sitten kun saat työpaikan ja taloutesi kuntoon." "Voi kiitos, muistan sinua rukouksissani ja teen sinulle syntymäpäivänäsi sellaisen yllätyksen, että vaimosikin halkeaa onnesta!" Viktor huudahti helpottuneena. "No no, sinä se keksit aina jotakin hauskaa vaikka joka päivä! Ota nyt nämä setelit ja osta itsellesi vaikka paistia. Nähdään huomenna!" Andrey asteli hymyillen ulos baarista ja soitti taksin kotiinsa.

 Seuraavana päivänä Viktor nousi ajoissa ja juoksi puistoon, suuren tammen luo. Hänen piti tavata Andrey, mutta tätä ei näkynyt missään. Hän odotti kärsivällisesti, mutta kun Andreyta ei kolmenkaan tunnin kuluttua näkynyt, hän alkoi huolestua. Viktor pinkoi lehtikioskille ja osti eilen saamillaan rahoilla lehden. Etusivun uutinen oli tyrmäävä: "Liikemies Andrey Gorokov tuomittu elinkautiseen vankeuteen törkeästä petoksesta. Lisää aiheesta sivulla 6". Viktor avasi sivun kuusi ja luki jutun läpi moneen kertaan. "Andrey... ...tuomittu.. ...törkeästä petoksesta..." hän ei ikinä olisi uskonut, että Andrey voisi olla rikollinen! Viktor lähti pettyneenä ja vihaisena takaisin kotiinsa. Heti kotioven avattuaan hän rojahti sängylleen ja paiskasi suutuspäissään kaikki tallella olevat ruplansa roskiin.

  Viktor makasi sängyllään ja muisteli Andreyn kanssa viettämiään hetkiä. Kaikki ne kymmenet yhdessä vietyt vuodet, sadat yhdessä vietetyt hetket... Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Andrey oli aina ollut hänelle kuin isä, tukenut häntä vaikeina aikoina (muun muassa silloin, kun Viktorin oma isä kuoli auto-onnettomuudessa seitsemän vuotta sitten) sekä tarjonnut hänelle työtä ja lainarahaa tuhansien ruplien edestä. Nyt heidän ystävyytensä oli yhden yön aikana päättynyt lopullisesti. "Ei. Tämä ei voi loppua näin. Minun täytyy tehdä jotakin!"

  Andrey istui sellissään rautasängyllä. Siperian vankiloissa vangeista ei juuri huolehdittu. Lämpötila oli jotain neljäntoista ja kuudentoista asteen väliltä, oli yksi vangeista kertonut.  Lääkäri kävi tarkastamassa kaikkein heikoimmassa kunnossa olevat vangit kolmen tai neljän kuukauden välein, joskus ei silloinkaan. Andrey ei tästä välittänyt, sillä hän koki ansaitsevansa kaiken. Hän oli menettänyt koko maisuutensa, mutta häntä ei se kiinnostanut. Hän katui tekojaan. Vaimo oli jättänyt hänet, ja hänen lapsuudenystävänsä Viktor varmasti vihaisi häntä. Niin, eniten hän katui sitä, että oli pitänyt rikolliset liiketoimintansa salassa Viktorilta.  Andrey oli viiden vankilavuoden aikana pohtinut rahan todellista merkitystä, ja tajunnut yhden asian: raha on varsin hutera valuutta. Hyvänä esimerkkinä hänen viidessätoista sekunnissa menettämänsä 28 miljoonaa. Ei se muuta tarvinnut kuin pari hiirenklikkausta ja Enter-näppäimen painamisen.

  Pian hän kuuli vartijan kenkien kopinan. Tämä kävisi tuomassa hänelle tavanmukaisesti surkean lounaan. Tänään vartijan mukana käveli joku pitkä mieshenkilö repaleisissa vaatteissa. "Mukavaa, vähän vaihtelua. Ehkä saan jopa sellitoverin!" Andrey ajatteli mielissään ja katsoi tyhjää sänkyä oman penkkansa vieressä. Kun hän lopulta tunnisti vartijan vierellä kulkevan miehen, hän ei ollut uskoa silmiään.
  Viktor!


Tällä kertaa vartija ei tuonut luonasta, vaan avasi sellin oven ja käski Andreyta tulla ulos sellistä. Andrey nousi ja käveli varovaisesti Viktoria ja vartijaa kohti. "Tervetuloa takaisin elämään!" Viktor tervehti hymyillen. Tässä vaiheessa Andrey putosi kärryiltä lopullisesti. Vasta kotimatkalla autossa hän uskalsi kysyä Viktorilta, mistä oli kysymys. Viktor selitti, kuinka hän oli saanut huonon omatunnon ja matkannut ympäri Siperiaa etsimässä työpaikkaa. Paikan saatuaan hän oli tehnyt töitä kymmenen tuntia päivässä ja hankkinut rahat takuisiin.

   Lopulta he saapuivat Viktorin kotipihalle. Talo oli samalainen kuin ennenkin, todellakin remontin tarpeessa. Viktor teki töitä paikallisessa tehtaassa ja sai hyvää palkkaa, mutta kaikki rahkat olivat menneet takuisiin. Tämä kaikki oli Andreylle liikaa. Hän purskahti itkuun. "Älä itke, mies hyvä!" Viktor lohdutti. "Minä vain maksoin velkani takaisin! Tai itseasiassa vain osan niistä", hän huokaisi Viktor oli edelleen ainakin kolme tuhatta ruplaa velkaa Andreylle. Summa vastasi tavallisen tehdastyöläisen puolen vuoden palkkoja, eikä Viktor sitä pystyisi enää millään ilveellä maksamaan, sillä hän oli jo käyttänyt kaikki voimansa kuluneiden viiden vuoden aikana. Maksukyvyyttömyydestään hän ei vain uskaltanut puhua Andreyn kuullen.

  Seuraava kuukausi oli Andreylle hänen elämänsä vaikein kuukausi. Hän oli pahasti masentunut. Kukaan ei hyväsynyt häntä työpaikalleen, eikä häntä päästetty edes ruokakauppaan. Kadulla häntä haukuttiin spitaaliseksi ja heiteltiin kivillä ja jääkokkareilla. Ainut henkilö, joka häntä auttoi, oli Viktor. Viktor oli neljän viikon uurastuksen jälkeen saanut suostuteltua työnantajansa ottamaan Andreyn töihin koeajalle. Kuun viimeisenä päivänä Viktor päätti kertoa totuuden. "Andrey, kuten tiedät, eh, olen sinulle vielä aika pa-paljon velkaa" hän sopersi häpeissään. "Niin?" Andrey vastasi kysyvästi ja nojautui eteenpäin. "No, katsos kun, minulla on, tiedäthän, vähän kehno palkka ja.." "Et pysty maksamaan?"
  Seurasi pitkä hiljaisuus. Viktorin ilme muuttui yhä epätoivoisemmaksi. Hän ei uskaltanukaan katsoa Andreyta silmiin, hän katsoi tyhjyyteen. Kaikki olisi ohi, hän tiesi sen. Lopulta Andrey alkoi nauraa. Viktor kääntyi ja tuijotti Andreyta suu auki silmät pullistuneina hämmästyksestä. "Sinä olet maksanut velkasi tämän kuukauden aikana moneen kertaan korkoineen kaikkineen!" Andrey huudahti säteilevä ilme kasvoillaan. "Sinä nostit minut suosta ja pidit minut hengissä!"

  Seuraavan viikon perjantaina kahvitauolla Viktor mietti keskusteluaan Andreyn kanssa. Itse asiassa hän oli viikon aikana miettinyt koko kulunutta elämäänsä. Paljoa hän ei ollut ymmärtänyt. Vain yhden lauseen hän sai pitkän pohdiskelun jälkeen irti. "Valuuttaa on monenaista: on rahavaluuttaa, järjen ja toiminnan valuuttaa, ja sitten on semmoista humanitaarista ja välittämisen valuuttaa. Paras valuutta on kuitenkin kaikkien näiden yhdistelmä."
 

Arvostelu

ABBA – Money, money, money

Musiikkiarvostelu

Kappale on useita vuosia vanha, mutta silti vieläkin tunnettu. Tämä kertoo laulun suosiosta, joka onkin merkittävä. Eikä ihme, onhan kappale rytmikkään melodinen ja sanoituskin kelvollinen.

  Sanoituksessa laulaja valittelee rahahuolistaan, haaveilee rikkaasta miehestä ja päättää lopulta lähteä pelaamaan voittaakseen. Kertosäkeessä lauletaan rahasta ja rikkaudesta. Koko laulu pyörii yhden sanan ympärillä, rahan. Tämä sopiikin mitä mainioimmin teemaani! Vaikea sanoa, onko kappale yhteiskunnallisesti kantaaottava, siinähän ei oteta kantaa mihinkään muuhun kuin omiin rahahuoliin. Itse luokittelisin kipaleen aivan tuiki tavalliseksi laulelmaksi.

  Kappaleen tarina itsessään on mielestäni turhankin yksinkertainen ja tynkä, eikä siitä juurikaan saa irti. Toisaalta aihe on sitäkin mielenkiintoisempi. Jopa niin mielenkiintoinen, että biisiin olisi voinut lisätä vielä pari säkeistöä ja vaikka välisoittopätkän.

Ensimmäisessä säkeistössä ei muuta tehdäkään, kuin valitetaan siitä, että ei ole rahaa ja oi kun olisi kivaa olla rikas bla bla blaa. Toisessa säkeistössä tarinaan tulee mukaan oikein rikas mies, jonka vaimoksi laulaja selvästikin halajaa. Lopulta hän sitten alkaa haaveilla Las Vegasista ja Monacosta, joissa voisi saada rahaa pelaamalla. Kappale ei ole millään tavalla esimerkillinen. Ensinnäkin ei ole hyvä antaa kuvaa, että rahahuolista voi koko ajan huoletta valittaa ja valittaa, vaikka on se toisaalta jollain tasolla ymmärrettävää. Toiseksi, on törkeää siivellä elämistä mennä naimisiin rikkaan ihmisen kanssa ja kuluttaa kaikki tämän vaivalla ansaitsemat rahat. Kolmanneksi, uhkapelaaminen on ns. the easy way out, eli aidan ylitys matalimmalta kohdalta. Lisäksi se on erittäin riskaabelia puuhaa, jossa voi menettää koko omaisuutensa. Ei mikään upea sanoitus, mutta kelpaa.

 Myös kertosäe on sanoituksen puolesta vähän mielikuvitukseton, mutta idea ainakin käynee selväksi  (raha, raha, raha, varmasti kivaa!). Kokonaisuutena kertosäe onkin ehkä kappaleen paras osio, sillä kipaleen taitavasti sävelletty harmonia (sointujen ja sävelmän yhteispeli) paikkaa sanojen kankeutta, etenkin kertosäkeessä. Musiikillisesti kappale on tosiaankin hieno kyhäelmä, siirtymät säkeistöistä kertosäkeeseen ynnä muut lisäykset toimivat upeasti. Siksi tämä onkin aivan varmasti Abban parasta tuotantoa, vähintään kärkiviisikossa.

Runoutta

Olipa kerran raha

Aikamoinen, sanoi herra Paha.

Hän oikein rahaan ihastui,

ihan silmänsä siinä kirkastui.

Kätensä ja jalkansa hän rahaan iski,

väliin ei ehtinyt edes naapurin piski.

Sitten paikalle asteli herra Hyvä.

Näpit irti! Kuului ääni syvä.

Se on Hyvä! huusi kurre kulman takaa,

Paha säikähti ja alkoikin äkkiä rahaa jakaa.

Siitäs sait! naurahti Hyvä pilkaten

ja jatkoi matkaansa iloiten.

Vaan Paha tästä pahan kerran suuttui,

niin että melkein mustaksi muuttui.

Tämän mä kostan! Vannoi hän,

ja laittoi yllensä kaavun hämäävän.

Ei häntä  enää kukaan tunnistanut,

Aivan kuin olisi rahaksi muuttunut.

Matkaan lähtti Paha hymyillen,

Sanoi: Sitä herra Hyvää mä kestä en!

Vaan suunnitelmani tää on:

Hankin rahaa täyteen kukkaron.

Sitten meen ja Hyvän ovelle maastoudun,

koputan, ja rahaksi mä muokkaudun.

Silloin Hyvä minut taskuunsa nappaa,

Ei voi hänkään rahaa vastustaa!

Sitten voin kaikille todistaa,

että Hyväkin rahaa vaan itselleen halajaa!

Ei Hyvä tästä suunnitelmasta tiennyt edes alkua,

saati sitten ovelaa naamiota.

Pahan ansaan hän pahasti lankesi,

oven avasi ja kolikon suuren huomasi.

Otti rahan käteensä ja mutisi:

Jollekin köyhälle tää kai kuuluisi.

Taidan sille viedä lantin tän,

ja nähdä surun suuren vähenevän.

Vaan Paha silloin huusi taskusta:

Kiinni jäit! Ja vielä itse teosta.

Näin annoit pois hyvyydestäs viimeisetkin rippeet,

sen varasti nuo suuret kolikot litteet.

Nyt voit sä saman tien antautua,

Ja Pahan antaa mielees tunkeutua.

Mut naapurin Heikki kuuli kaiken tän,

ja sanoi: Luulis Pahan jo häpeävän!

Hyväähän Hyvä tuolla teollaan tarkoitti,

Pahaa sillä pelkästään karkoitti.

Painu sinä Paha kotiisi murjottamaan,

Ja vaikka vähän rahaa lahjoittamaan.

Sillä rahaa on molempia, hyvää ja pahaa,

mutta kyllä se hyvä aina voiton takaa.

Rahasta kuvaksi

Raha miellyttää jokaista. Kuten kuvassakin on oletettu, jopa mitättömän kokoiset muurahaiset mieltyisivät rahaan, jos niille sellaista annettaisiin. Tai niin ainakin itse uskon. Tästä kaikille maan päällä eläville tyypillisestä luonteenpiirteestä on tosin myös haittaa. Rahasta on kinasteltu, tapeltu ja jopa sodittu. Oheinen kuva kertoo hyvin, miten paljon nuo pikkuiset muurahaiset ovat valmiita laittamaan peliin pelkästään rahan vuoksi. Kyseessä ei ole taisto elämästä ja kuolemasta, nuo mönkijät vain tahtovat vähän lisää valuuttaa - valitettavasti vähän liikaa.

  Kuvassa raha on ilmaistu kolikkoisessa muodossa, joka on ehkäpä tyypillisin tapa ilmaista rahan esiintymistä, oli kyseessä sitten mainos, sarjakuva tai vaikka taidemaalaus. Kolikko onkin mitä mainioin valinta, sillä se on kaikista rahan eri muodoista kaikkein konkreettisin, vanhin ja tunnetuin. Kolikko on muutenkin hauska esine, sillä voi esimerkiksi leikkiä tai tehdä taikatemppuja, unohtamatta kolikon täysin puolueetonta hyödyntämistä arpana. Totta on, ettei rahalla saisi leikkiä, mutta kolikon kohdalla tämä väite on mielestäni hiukan liioiteltu. Ensinnäkin kolikon arvo on esimerkiksi pankkikorttiin verrattuna varsin pieni. Toiseksi, kolikon voi käsittää myös aivan tavallisena leikkikaluna, ja vielä halpana sellaisena, eikä viisisenttisellä pelailu anna kenellekään sellaista kuvaa, että raha olisi vain joku halpa leikkikalu, jolla voi vaikka sytyttää nuotion, jos ei ole muuta sytytettävää. Vertaus ei välttämättä ole kovin sutjakka, mutta idea tullee selväksi.

  Kun tarkemmin lähtee kuvaa avaamaan, niin ensiksi mieleen tulee jo yllä mainitsemani ihmisten luontainen mieltymys rahaan. Tätä voisi ajatella paheena (jota se itse asiassa vähän onkin), mutta totta toinenkin puoli. Jos ihmiset nimittäin eivät tahtoisi rahaa, ei kenelläkään olisi halua saada palkkaa, saati sitten käydä töissä. Mitäköhän siitäkin seuraisi? No, onneksi ihmisten on oikeastaan pakko haluta rahaa pelkästään siksi, että ylipäänsä pysyttäisiin  hengissä. Uskoisin, että juuri siitä johtuu tämä kaamea ihmiskunnan epäkohta, johon jokainen jossain elämänsä vaiheessa syyllistyy.

Kuva on mielestäni taitavasti piirretty, ja erityisesti rahan merkitys korostuu vahvasti. Raha tuo kuvaan eloisuutta ja ennen kaikkea sisältöä, kaksi keskenään miekkailevaa muurahaista ei välttämättä säväytä katsojaa samalla tavalla. Kuvaan itseensäkin on käytetty yllättävän paljon rahaa. Taiteilijan palkka, työvälineet, kuvan valmistusmateriaalit, tehdastyöläisen palkka (kuva siis valmistettu tehtaassa), pelin suunnittelijan palkka, kuljetuskustannukset...
  Lista jatkuu lähes loputtomiin.
   Ja kaiken kukkuraksi koko kuvakin on vain osa peliä joka on tehty nimenomaan rahan takia.
  Harva meistä tulee ajatelleeksi, että on hyvinkin mahdollista, että kuvan taiteillut taiteilija saattoi piirtää kuvan palkkapäivää odottaessaan, ainoastaan raha mielessä (en tosin ole kyseistä peli pelannut, eli kuva saattaa hyvinkin liittyä peliin hyvinkin vahvasti).
  Niin tai näin, jokainen tämän tekstin lukenut voikin jatkossa aina kuvan nähdessään - missä sitten ikinä onkaan -  miettiä kuinka paljon sekin kuva on maksanut.